Riparilaiselle
Riparilla Sinulle opetetaan evankelis-luterilaisen kirkon perusasioita. Ripari käydään yleensä sinä vuonna, kun täytetään 15-vuotta. Voit yhtä hyvin tulla riparille vuotta myöhemminkin. Jos olet aloittanut koulun jo 6-vuotiaana, niin kirkkoherran myöntämällä luvalla voit tulla riparille myös vuotta aikaisemmin.
Vihdin seurakunnan riparit
Riparit huipentuvat leirijaksoon, jotka kestävät 7 päivää. Poikkeuksena on hiihtolomaviikolla pidettävä päivärippikoulu, jolloin riparitunnit kestävät pääsääntöisesti aamusta iltapäivään. Myös iltatunteja saattaa olla joukossa. Oppikirjoina käytetään Raamattua sekä Katekismusta. Katekismus on hengellinen käsikirja tai rukouskirja kristillisestä uskosta.
Ripari koostuu kolmesta eri osasta:
I aloitusjakso
Aloitusjakso alkaa siitä hetkestä, kun saat loppuvuodesta ilmoittautumisen jälkeen Vihdin seurakunnalta kirjeen, josta käy ilmi rippikouluryhmäsi. Kirjeen mukana sinulle lähetetään rippikoulukortti, johon keräät 6 merkintää jumalanpalveluksista, kirkollisista toimituksista tai muista seurakunnan tilaisuuksista. Merkinnät Sinun pitää saada kerätyksi, ennen kuin leirisi alkaa. Aloitusjakson aikana tulet talven ja kevään aikana osallistumaan ennakkopäiviin. Näin pääset tutustumaan muihin riparilaisiin sekä riparisi ohjaajiin ennen leirin alkua. Kaikki ennakkopäivät kuuluvat ripariisi, joten poissaolosi joudut korvaamaan.
II perusjakso
Perusjaksoon kuuluu leiriviikko, jolloin pääosa opiskelusta tapahtuu.
III päätösjakso
Konfirmaatiojuhla päättää rippikoulusi. Vihdin seurakunnassa konfirmaatiomessut järjestetään Vihdin kirkossa launtaisin tai sunnuntaisin.